Kaikki kirjoittajan rarissima artikkelit

Keneen sinä luotat?

Tapasimme pariskunnan. Miehellä on yritys, jossa poika ja nykyään myös vaimo, ovat töissä. Mieheni heitti miehelle kysymyksen: ”Keneen sinä luotat?” Kuuntelimme mieheni kanssa hämmentyneinä kun mies kiemurteli vastauksen kanssa: ” No ehkä poikaan tai ehkä ja mahdollisesti…” Vaimo istui vieressä. Mies ei ottanut tätä kädestä kiinni ja sanonut: ”Vaimooni… ja…????”

Jos minulle tai miehelleni sanotaan että keneen sinä (itsesi lisäksi) luotat, on vastauksena ensimmäisenä: Puolisooni. Voisi varmaan lisätä – rakkaaseen puolisooni. Sillä ensimmäinen meillä kummallakin on: Itseeni. Kuinka voit luottaa muihin, jollet luota itseesi? Sen jälkeen tulee se kaikkein rakkain ihminen: Meidän tapauksessamme puoliso.

Mutta mitä kertoo ihmisestä se, ettei se itsen lisäksi ensimmäinen tärkeä ja luotettu ihminen ole juuri puoliso? Kun kuitenkin yhteistä matkaa on taivallettu jo pitkälti yli kolmekymmentä vuotta?

Mutta ymmärrän toisaalta tätä miestä. Kun aikanaan olin ensimmäisessä avioliitossani, tiesin, etten voi luottaa mieheeni. Jos olisin ollut niin sairas, etten olisi sängystä omin voimin ylös päässyt, olisin saanut kuolla sinne mieheni puolesta. Tiesin myös sen, että jos meidän perheessä olisi tarvittu miestä, minä olisin ollut se mies. Mutta jos naisen on oltava perheen ainoa mies, on silloin roolit päälaellaan ja tosi Naisen kannalta on äärimmäisen raskasta olla perheen ainoa todellinen mies. Joskin se tietenkin onnistuu miesnaiselta käden käänteessä, niin minultakin aikoinaan.

Muistan vieläkin elävästi, kun upseeri mieheni oli lähdössä kesäleirille. Minä laitoin valmiiksi pinkkoihin vaatteet, eväät ja muut tykötarpeet, joita poika-mieheni mukaan tarvitsi. Hän siirsi ne sitten laatikkoon, joka lähti leirille. Aamuyöllä, ennen lähtöä, koska tietenkin äiti-miesvaimo oli lähettämässä poika-miestään leirille, soi ovikello. Ovella seisoi kesäleirin vastaava upseeri. Nähdessään minun avaavan oven, mies totesi: ”Jaaha, teillä onkin kaikki kunnossa, kun sinä olet hereillä.”

Juu, kyllä meillä oli. Mutta oletettavasti mies olisi selviytynyt leirille ilman minun holhoamistanikin. Mutta silloin, kun rakas esikoisemme sairasti leukemiaa, panin stopin tälle narsistiselle poika-miehelle. Kun hän ei kestänyt lapsen kanssa oloa sairaalan pienessä huoneessa, vaan vaati, että minun olisi pitänyt lähteä viihdyttämään häntä pitkin Turkua, oli mittani täysi. Totesinkin, että hänen on parempi olla töissä ja minä hoidan lapsen TYKS:ssä.

Joten se, kehen luotat, on varsin monimutkainen asia. Jos luotat vain itseesi, silloin olet aina yksin. Kun opit olemaan myös heikko, saat rinnallesi ihmisen, joka myös osaa olla sekä heikko että vahva. Jos luotat vain itseesi, kannat taakat aina yksin. Kun osaat pyytää apua ja tunnistat oman heikkoutesi, häpeämättä sitä, saat rinnallesi apua. Vahvuuteen sairastuneen ihmisen on vaikea luottaa muihin kuin itseensä. Meidän vahvojen kannattaisi kuitenkin katsoa sisimpäämme rehellisesti, sillä sieltä löytyy aina ihminen, joka on kantanut pienestä pitäen aivan liian raskaita kuormia- yksin.

Yhdessä olemme vahvoja. Rakkaudella yhdessä kantaminen on paljon helpompaa, kuin yksin hampaat irvessä. Mummoni, Anna Järvinen on ollut viisas nainen. Olen hänen runoaan siteerannut Seitsemän Sinettiä kirjassa ja jälleen tässä:

 

On teille vanhan mummon neuvo tässä

kun rakkaudesta paljon puhutaan.

Niin monta vaihetta on usein elämässä

ja mutkan kautta suoraan kuljetaan.

Ikuiseen iloon, onneen, rakkauteen,

kun ilot ynnätään ja surut jaetaan

ja yhdessä ne kahden kannetaan.

 

Keneen sinä luotat? Kuka on se, joka jakaa kanssasi ilot ja kantaa kanssasi surut?