Ajatuksia…

Oikeastaan näitä ajatuksia ja kokemuksia olisi kai parempi/sopivampi kirjoitella vasta viikon kuluttua, kun vuosi vaihtuu. Tässä on nyt vain joutunut miettimään monia asioita viimeisen kolmen kuukauden tai oikeammin parin vuoden aikana.

Syntyjäni keskisuomalaisena olen tietenkin suhtautunut esimerkiksi ruotsin kieleen hyvin negatiivisesti. En tiedä mistä se varsinaisesti kumpuaa? Perus huonosta suomalaisitsetunnosta vai jostain muusta? Ehkä syy on yksinkertaisesti se, ettei ruotsin kielelle ole minkäänlaista käyttöä, tilaa tai tarvetta, jos olet syntynyt tai asut sisä-suomessa.

Varsinaisesti ainoa kerta kun olen Suomessa tarvinnut ruotsia, oli kesä Loviisassa, jossa olin kesätöissä sairaanhoitajakoulun aikaan. Sen jälkeen en kertaakaan ole Suomessa ruotsinkieltä tarvinnut.

Vasta opiskellessani yliopistossa hoitotieteen maisteriksi, oli pakko suorittaa ruotsin kurssi. Podin koko kurssin ajan päänsärkyä.

Nyt olemme olleet Ruotsissa, Varbergissa, kaksi kevättä. Ensin, vuonna 2016,  3 kuukautta –  ja sitten tänä vuonna 3 viikkoa, viime keväänä. Kuten olen aiemminkin kertonut, Varberg on suloisen ihana, vanha pieni kaupunki. Voisin asua siellä, siis ainakin keväästä syksyyn.

Kuuntelen sujuvasti ruotsia, mutta vastaan englanniksi. Varbergissa kaikki käänsivät kielen heti kohteliaasti englanniksi, joten minun ei tarvinnut harjoitella ruotsia. Täällä San Agustinissa suurin osa tapaamistamme ihmisistä (ikä yli 70 v) on ruotsalaisia. Hekin puhuvat kyllä hyvää englantia ja skoonen ruotsia on todella mahdoton ymmärtää. Miehenikään, joka on vuosia ollut työssä Ruotsissa, ei ymmärrä skoonea.

Hyvä on, ruotsalaisten ei tarvitse opetella vieraana kielenä muuta kuin englantia, toisin kuin meidän suomalaisten, mutta en usko tämän olevan perussyy. Minulla on ollut virolainen au-pair ja hän toi lapsensa mukanaan. Lapsi oppi puhumaan muutamassa kuukaudessa suomea kuten suomalainen, ilman viron aksenttia. Kun sain au-pairille lisäaikaa ja he olivat vielä vuoden Suomessa, puhui lapsi suomea aivan kuin alkuperäinen suomalainen. Äiti puhui suomea viron aksentilla, mutta erittäin hyvin. Ja myöhemmin au-pairini sai työtä Virosta juuri siksi, että osasi sujuvasti suomea.

Siksi näen, että kielitaito on rikkaus. Haluaisin osata niin ruotsia, englantia kuin saksaakin sujuvasti. Mutta minun kouluaikanani pääpaino oli kieliopissa. Vain se, että osasit kieliopin moitteettomasti, oli tärkeää. Se on tehnyt lukemattomista suomalaisista puhumattomia suomalaisia. Osaamme kieltä, mutta emme uskalla avata suutamme, koska pelkäämme, ettei puhumamme kieli ole täydellistä. Miksi sen pitäisi olla? Eikö tärkeintä ole tulla ymmärretyksi? Se että kykenee kommunikoimaan toisen ihmisen kanssa?

Olen huomannut, että vierasmaalainen ihminen on erittäin valmis yrittämään ymmärtämään sanomisiani, vaikka en osaisikaan puhua täydellisesti ja oikeaoppisesti. Ja jos ei ole, niin siinä tapauksessa henkilö on täydellinen moukka.

Olemme täällä tutustuneet muutamiin ulkomaalaisiin. On ollut suomalais-ruotsalaispariskuntia ja, mielenkiintoista kyllä, nämä ruotsalaisrouvat eivät osaa suomea. Eli mikä suomalaisia miehiä vaivaa, kun eivät opeta vaimoilleen suomea? Meillä on norjalais-suomalainen tuttava pariskunta, jossa vaimo on norjalainen, mies suomalainen. Mies ei todellakaan ole opettanut rouvalleen suomea, mutta rouva itse on opetellut sitä niin, että hänen kanssaan voi puhua suomea. Joten siitä tietenkin voi kysyä, mikä ruotsalaisnaisia vaivaa, kun eivät opettele suomea? Kielitaitohan on kuitenkin aina rikkaus!

Nyt alapuolellamme asuu norjalais-ruotsalainen pariskunta, joiden kanssa olemme tutustuneet. Me olemme auttaneet heitä, kun tarvetta on ollut ja vastaavasti he meitä. Olemme istuneet iltaakin yhdessä ruoan äärellä, niin heidän kuin muutaman muunkin ruotsalaispariskunnan kanssa.

Verratessani heitä suomalaispariskuntaan, jonka kohtasimme tässä taannoin, joutuu miettimään, että mikä joissakin, ei onneksi todellakaan kaikissa, suomalaisissa mättää. Me käymme mieheni kanssa ruotsalaisten tansseissa, Tre Hjärtanissa, The Rosessa. Musiikki on aina duurissa. Tanssijat ovat iloisia, hymy huulissa, tilaa annetaan kohteliaasti muille tanssijoille. Jopa silloin, kun ruotsalaiset tanssivat heidän omaa buggiaan.

Olenkin verrannut buggia ja suomalaisten fuskua: Kymmenen ruotsalaisparia pystyy tanssimaan buggia sulassa sovussa. Samaan tilaan mahtuu kaksi suomalaisparia tanssimaan fuskua ja he mulkoilevat vihaisesti toisiaan. Miksi? Miksi ruotsalaiset ovat hymysuisia, toiset huomioon ottavia ja suomalaiset ovat suupielet kaksi senttiä alaspäin olevia, joille tanssiminen on suoritus. Pakkosuoritus, ei iloinen yhdessäolon hetki.

Tapaamamme suomalaispariskunnan nainen ilmoitti, että ruotsalaiset ovat helppoheikkejä ja ruotsalainen musiikki typerää ja ala-arvoista. Vain melankolinen ja slaavilainen musiikki on hyvää. Mitä melankolisempaa ja surkeampaa musiikki on, sitä parempaa. Kun musiikki laahaa jossain pohjamudissa, ja rypee surkeudessa, oli se naisen mielestä hyvää. Samainen nainen veti selkeästi herneet nenään kuullessaan, että me olemme olleet naimisissa jo useamman vuoden. Se oli hänelle kova pala.

Mies ilmoitti hyvin polleana, ettei tuo koskaan naiselle kukkia. Hän oli saituudessaan keksinyt oivan keinon, miksi ei tarvitse huomioida naista. Mies kertoi oikein ylpeänä, että on sanonut tuovansa naiselle kukkia sitten, kun on käynyt vieraissa. Hertileijaa, sellainen umpi nuuka kuiva käppänä ei yksinkertaisesti saisi ketään muuta naista, kuin sen todella surkealla itsetunnolla varustetun masennuksessa rypevän surkimuksen! Eihän kukaan itseään arvostava nainen kuuntelisi tai katselisi moista saituria.

Miehen ilme oli näkemisen arvoinen, naisen ilmettä en nähnyt, koska hän istui sivullani, kun ilmoitin, että minun mieheni tuo minulle ruusuja ja shampanjaa joka viikko. Saituri mies katsoi minua ja miestäni kauhuissaan ja totesi miehelleni: ” Sinä lellit tuon naisen piloille”.

Voiko ketään, jota rakastaa koko sydämestään, lelliä tai hemmotella piloille? Minun nähdäkseni ei voi!

Joten arvosta itseäsi! Kun arvostat itseäsi, se heijastuu takaisin samanlaisena! Se, miten ajattelet itsestäsi, sen mukaan muut kohtelevat sinua. Arvostaen ja rakastaen tai arvostamatta ja kunnioittamalla. Itse päätät, miten halauat tulla kohdelluksi! Minä haluan tulla kohdelluksi rakastaen ja kunnioittaen. Kohtelen niin itseäni kuin miestänikin. Hän vastaa minulle juuri samalla tavalla!

Rakkaus ja kunnioitus alkaa itsestämme!