Miltä suomenkieli kuulostaa?

En ole koskaan aikaisemmin miettinyt, miltä suomenkieli mahtaa kuulostaa ulkomaalaisen korvaan. Tiedän tietenkin, että esimerkiksi saksankieli kuulostaa omiin korviini kovin kovalta ja käskyttävältä. Se ei todellakaan kuulosta pehmeältä, lempeältä tai rakkauden kieleltä.

Ruotsinkieli on ehkä jostain puolivälistä, mutta ei sekään mikään pehmeä kieli ole ja norja ja tanska kuulostavat, anteeksi vain, vähän kuin puhuttaisiin kuuma peruna suussa. Öyska vägen, noh, vähän kuin Rauman murre kotona.

Ranska on aina ollut aiemmin korviini se rakkauden kieli. Luultavasti siksi, että nuorena näin joitakin hempeitä ranskalaisia rakkausfilmejä, joista ajatus syntyi. Mutta nyt myöhemmin, tosin vain kerran Ranskassa, Nizzassa, käyneenä epäilen, ettei tavallisen ranskalaisen ihmisen murreranska kuulostaisi yhtään paremmalta tai romanttisemmalta, kuin ärrävikaisen suomalaisen kieli.

Kun ensimmäisen kerran olimme Madeiralla, ihmettelimme aluksi mieheni kanssa, että onpa täällä paljon venäläisiä turisteja. Sitten oivalsimme, että kyse olikin siitä, että portugali ja venäjä kuulostavat kauempaa kuultuna ihan samanlaisilta. Tämän myönsivät todeksi niin madeiralainen kuin valkovenäläinenkin ihminen. Tietenkään kielillä ei ole mitään yhteistä, kun kuulee niitä kunnolla ja ymmärtää, mitä puhutaan. Mutta minä kerronkin siitä, miltä kieli vieraan, kieltä osaamattoman korvissa kuulostaa.

Olemme olleet mm. Kroatiassa ja Montenegrossa ja siellä kieli menee solmuun, kun yrittää lausua sanaa, jossa on neljä tai viisi konsonanttia peräjälkeen. Olenkin lukenut romaanin, jossa yksi päähenkilö esitti, että kyseisten maiden pitäisi ostaa Suomesta vokaaleja. Silloin lausahdus nauratti minua kovasti.

Nyt Kanarialla pysähdyin miettimään, miltä rakas Suomen kielemme kuulostaa vieraan korvaan. Olemme aika paljon seurustelleet, niin vapaa aikana kuin esimerkiksi kauppareissuilla norjalais-ruotsalaisen pariskunnan kanssa. Kun jälleen kerran mietimme suomeksi mieheni kanssa, kuinka joku asia sanotaan englanniksi tai ruotsiksi, heläytti norjalaisrouva: ”Suomenkieli on lallallaa kieli.” Samalla hän teki kädellään pehmeitä aaltoliikkeitä, joista tajusin, että meidän rakas äidinkielemme kuulostaa pehmeältä, laulavan lallattavalta vieraan korviin.

Mutta suomenkielen sanoissahan on paljon vokaaleja ja paljon pehmeitä konsonantteja kuten h, j, l, m, n, p, s. Sanotaan että suomenkielen kaunein lause on: Aja hiljaa sillalla. Se on todellakin pehmeä, lempeä, hyväilevä.

Noh, hyvä on, onhan meillä tietenkin esimerkiksi sana, Perkele, jossa ei ole mitään pehmeää, mutta kaikessahan on aina olemassa sekä feminiininen että maskuliininen puoli. Niin suomenkielessäkin.

Mutta jos nyt ajatellaan vaikkapa suomenkielen sanoja äiti ja isä, ne ovat pehmeitä. Ruotsiksi ne ovat mor och far tai pehmennettyinä, mamma och pappa. Englanniksi mother and father. Ei kuulosta kovin pehmeältä vai kuulostaako?

Minä rakastan sinua! Voima on sanassa, rakastan, ja siinäkin kahdessa ensimmäisessä tavussa. Sitten se pehmentyy helläksi. Joten ei ihme että rakas Suomi-neitomme on feminiininen, josta löytyy vahva ja periksi antamaton teräs sisältä. Vielä nytkin, vaikka Suomi-neitomme toinen käsi on amputoitu (Petsamo) ja hameenhelmaa (Karjalan kannas) on leikattu ahneen itänaapurimme toimesta. Mutta ehkä se juuri kertoo feminiinisestä kyvystä selviytyä ja ottaa käyttöön uusia voimavaroja hävinneiden tilalle. Laulamme suohon ne, jotka yrittävät meidät kyykyttää tai nitistää!

Vuosi 2018 on mestariluku eli 11. Kannattaa ottaa se käyttöön ja luoda tästä vuodesta oma mestarivuotesi, joutsenlaulusi! Nyt on aika toteuttaa unelmasi!