Falmingo (=koralli) is the new grey

Ostin Koti ja keittiö lehden jossa silmiini osui herkullinen Tikkurilan mainos: Falmingo is the new grey. Ainakin se on sata kertaa parempi kuin se surkeus, kurjuus, köyhyys, sairaus, näköalattomuus harmaa, jota on viljelty vuosikaudet Suomessa. Lama, lama, lama: sehän on ollut mandra silloinkin kun oltiin noususuhdanteessa eli viimeiset neljätoista vuotta. Tosin ei harmaa ole vain suomalaisen sisustuksen ongelma. Koska olen kirjoittanut kirjan Kotisi Kertoo, niin tottahan sisustaminen ja ihmisten kodit kiinnostavat minua.

Seuraankin näitä remppa vai muutto, unelmaremppa, asunnon metsästäjät ym. vastaavia ohjelmia. Ja sama surkea väriskaala on mm. jenkeissä, Kanadassa, Australiassa, Englannissa. Ainoat värit tuntuvat olevan musta, harmaa, valkoinen. Yäk. Voiko kauheampaa olla? Ainoa hyvä väri noista on valkoinen ja sekin vain, jos tekstiileissä, huonekaluissa, tauluissa, koriste-esineissä on käytetty värejä. Valkoiset tunnejäädytetyt kodit ovat yhtä sairaita kuin nuo musta-harmaat.

Joten jos nyt ihmiset ihastuvat korallin eri sävyihin, niin jesh! Upea juttu. Mietin vain, että kuinkahan ihmiset oikeasti ottavat korallin omakseen. Pari Koloristi opiskelijaani kertoi havaintojaan Scandic hotellin ravintolasta. Siellä oli ainakin tuolloin koralli seinä ja magenta seinä. Lapset olisivat aina halunneet mennä pöytiin, jotka olivat korallin seinän lähellä. Vanhemmat eivät missään tapauksessa halunneet sinne, vaan magentan puolelle.

Mistä se kertoo? Se kertoo siitä, että lapset kaipasivat äidin rakkautta, hellyyttä ja huolenpitoa, jota koralli edustaa. Se on hyvin lempeä ja herkkä väri. Ei ihme että lapset halusivat sitä. Mutta miksi vanhemmat karsastivat korallia? No, se on se äidiltä saamatta jäänyt rakkaus. Ja sitä mitä ei itse ole aikanaan lapsena saanut, sitä on hyvin vaikea antaa omille lapsilleenkaan. Enkä minä nyt syytä vanhempia. Se vain on niin, että malli vanhemmuudesta on imetty omien lapsuudenkokemustemme kautta. Sitä me sitten toteutamme omassa perheessämme, sillä eihän ihmisellä ole muuta mallia kuin oma lapsuudenperheensä.

Totta kai ihmiset ajattelevat etteivät tee samoja virheitä kuin vanhempansa, mutta, vaatii paljon työstämistä ja perhekuvioiden analysointia ja avaamista, että oppii toimimaan toisella tavalla. Koloristi koulutuksen käynyt nainen sanoi kerran: ”Niin kauan kuin tein kuten äitini, elämäni meni huonosti. Kun aloin tehdä päinvastoin, muuttui elämäni hyväksi.” Niinpä, mutta vaatii paljon elettyä elämää, pään hakkaamista seinään, epäonnistuneita parisuhteita, ennen kuin ihminen uskaltautuu sylttytehtaalle.

Niin mille sylttytehtaalle? No sinne pyhän perheen äärelle. Sieltähän kaikki juontaa juurensa. On uskallettava katsoa omaa lapsuudenperhettään raadollisen rehellisesti. Perattava auki se, mikä ei ole toimivaa, on huonoa tai vääristynyttä. Jätettävä jäljelle ne peruskivet, jotka ovat kantavia ja hyviä. Ja luotava sitten aivan omannäköinen elämä, jossa elää rehellisesti omien, itselleen hyväksi havaittujen arvojen mukaista elämää.

Mutta vielä siitä iki-ihanasta korallista. Minulla on vuosien varrella ollut useita koralleja kausia, joista olen kertonut Värien Voima kirjassani. Ja tässä parin viime vuoden aikana se on jälleen kiehtonut minua suuresti. Nytkin olen ostanut koralleja ruusuja, jotka ovat aivan syötävän ihania. Miehenikin sanoi, että kyllä se on kaunis väri. Niin onkin, sillä minun lukkovärini on koralli ja mieheni avainväri on koralli. Siis rakas mieheni on avain minun lukkooni ja näinhän se on ollutkin. Meidän suhteessamme rakkaus, toisistamme huolenpitäminen ja suuri hellyys ovat niitä kantavia voimia. Ei suinkaan intohimo, jota sitäkin on edelleen paljon.

Mieheni on sanonutkin useamman kerran, että rakastan sinua nyt vielä enemmän kuin silloin kun tavattiin. Ja voi taivas kuinka rakastuneita me silloin kymmenen vuotta sitten olimme! Mutta silloin olimme rakastuneita, nyt rakastamme ja se on eri asia. Rakastuminen alkaa hiipua kolmen kuukauden jälkeen, tai muuntuu rakastamiseksi.

Värien Voima kirjassani kerron korallista, mitä koralli meissä kertoo, korallin tarpeesta, puutteesta, liiasta korallista ja korallin tasapainotuksesta. Samoin kerron myös muista väripalettini väreistä. Mutta tässäpä pieni katkelma korallin tarpeesta:

Korallin tarve

Kun ihmisessä herää korallin tarve on aika katsella simpukankuoriensa sisään ja antaa itselleen oikeus tulla terveeksi, herkäksi, pieneksi, suloiseksi, rakastetuksi. Voi olla aika uskaltaa sitoutua toiseen ihmiseen ja antaa rakkauden virrata elämäänsä. Mutta yhtä hyvin koralli voi kertoa siitä, että on aika tehdä irtiotto, uskaltaa sanoa ei sellaisille asioille elämässä, jotka ovat tehneet tehtävänsä.

 

 

 

 

 

 

 

Joten mielenkiintoista on seurata, ottavatko ihmiset korallin uudeksi harmaaksi. Jos ottavat, paljon ihania asioita voi silloin alkaa tapahtua. Ehdottomasti, tutustukaa koralliin väriin. Se on aivan syötävän ihana!

Kirjatilaukset nettisivuiltani: www.rarissima.fi