Sydämelle hyvää tekeviä kirjoja

Minä luen paljon, olen aina lukenut. Oli tietenkin hektinen aika työssä, perheen, samanaikaisen opiskelun kanssa että ainoa mitä ehti lukea, oli Helsingin Sanomat, ammattikirjallisuus ja tenttikirjat.

Nykyään kun minulla on aikaa, luen paljon. Silloin kun heräsin henkisesti, luin tietenkin kaikki mahdolliset henkisen kasvun kirjat. Olihan asia sellainen, josta en siinä vaiheessa tiennyt mitään, joten otin selvää.

Kirjoitettuani itse 17 kirjaa, neljät (viidet) kortit, joista kahdessa on myös pikku kirjanen sekä 9 Viisastenkiveä, en nykyään lue enää paljoakaan sen alan kirjallisuutta, paitsi omaani, kun jokin asia mietityttää minua. Jos tarvitsen vastauksen johon, tai opastusta ja ohjausta, menen kirjakaapilleni, otan intuitiivisesti sieltä jonkin kirjani, avaan sen summamutikassa ja voila´- vastaus on sivulla jonka avasin. Tai vedän jostain korteistani vasemmalla kädellä kortin ja saan jälleen vastauksen.

Bachin kukkaterapia kirja on sellainen, jota luen vielä nykyäänkin, mutta muuten luen pääasiassa tavallisia romaaneja. Monet niistä tulee luettua vain lukemisen ilosta. Ne unohtaa saman tien kun kirja on loppu. Joskus olen lainannut saman kirjan vahingossa uudelleen ja vasta luettuani jonkin matkaa muistan lukeneeni sen aiemmin. Ko. kirjat kuuluvat niihin, joissa on paljon sanoja ja vähän annettavaa.

Vaikka kirja muuten kuuluisi yllä mainittuun kategoriaan, niin jos siinä on yksi lause tai ajatus, jonka kirjoitan muistiin, se on täyttänyt kirjalle tarkoitetun tehtävän. Se on koskettanut.

Minulla onkin yöpöydän laatikossa muistikirja ja kynä, johon kirjoitan lauseen ylös. Tai sitten laitan merkin sivun väliin, että voin kirjoittaa tietokoneella ajatuksen ylös, mahdollista käyttöä varten esim. blogeissani.

Minä en lue korkealentoista (= pitkäveteistä (useinmiten)) ns. sivistyneistön kirjallisuutta. Finlandia palkitut kirjat eivät kuulu lemppareihini, vaikka olen niitäkin lukenut. Pulizer palkitut kirjat kuuluvat samaan kategoriaan. Yleensä kirjat, joita kriitikot ylistävät maasta taivaaseen, kuuluvat niihin, jotka kierrän kaukaa. Traagiset, onneton loppu ja muut kurjuuden, pahuuden, rumuuden, elämän harmauden ylistyskirjat eivät kuulu lukemistooni. Minulla on omassa elämässäni ollut riittävästi tragediaa. Muiden tragediat, todelliset tai keksityt eivät minua kiinnosta. Uutisissa on elämän tragediaa ja julmuutta aivan riittävästi ja liikaakin.

Vaaleankeltaisen minuuden omaavana ihmisenä, olen ikuinen optimisti, uskon että aurinko paistaa aina pilvien takana, uskon onnellisiin loppuihin, parempaan elämään, uusiin hyviin alkuihin. Haluan myös nykyään lukea sellaisia kirjoja, joista jää hyvä mieli.

Tässä on kahdesta Nina Georgen kirjoista sitaatteja sinun iloksesi. Kannattaa lukea molemmat kirjat kokonaisuudessaan. Ne ovat mukavan piristäviä ja tekstin sisään on ripoteltu paljon elämänviisautta, mutta ei raskaassa ja ankeassa muodossa vaan pehmeässä ja keveässä.

Jos naiseutesi kaipaa vahvistamista ja – anteeksi vain suomalaiset kanssasisareni – se todellakin kaipaa sitä – lue Eleganssi, Kathleen Tessaro. Koloristi koulutuksessa suosittelin sitä juuri miesnaisille. Muut, mitä usein suosittelen on: Jumala tulee harrikalla, Joan Brady ja Heikko Vahva vaimo, Laura Boyle.

Heikko vahva vaimo muutti minun elämäni, kun kaiken sen jenkkihötön alta tajusin ydinajatuksen: Mies ei voi olla mies, jos nainen ei anna tilaa sille. Ja toisinpäin, jos nainen ei ole nainen, kuinka mies voisi olla mies?

Kuten Nina George sanoo kirjassa Pieni Bistro Bretagnessa: ”Jokaisella miehellä, joka osaa rakastaa naista niin kuin nainen sitä tarvitsee, on taikavoimia.” Mutta se taas edellyttää sitä, että nainen on tullut omaksi itsekseen, Jumalattareksi, jollainen jokainen nainen sisimmässään on.

Joten, jos et pidä naisfiguuri tauluistani, kysyn: Minne olet haudannut naiseutesi? Minne olet hukannut Jumalattaren itsestäsi?

 

 

 

 

 

 

 

Mutta seuraavassa otteita Nina Georgen kahdesta kerrassaan suloisesta hyvän mielen romaanista joissa on onnellinen loppu!

Pieni Bistro Bretagnessa, Nina George

”Kyllä naisetkin tietenkin saattoivat olla pappeja. Tavallista oli, että tyttö lähetettiin kahdeksi vuodenajaksi papittaren oppiin jotta hänestä koulittaisiin näkijä, parantaja tai druidi. Yksi ehto kuitenkin oli: tytön oli valittava papittaren elämän ja avioliiton välillä. Rakkaus ja viisaus sulkivat toisensa pois.”

”Jokainen nainen on papitar”, hän yhtäkkiä sanoi. ”Joka ikinen.”

”Suuret uskonnot paimenineen ovat osoittaneet naiselle paikan, joka ei hänelle kuulu. Alempiarvoisen. Jumalattaresta tuli jumala, papittarista huoria, ja ne naiset, jotka eivät taipuneet, nimettiin noidiksi. Jokaisen naisen ominaisin olemus, aavistava, viisas, parantava, aistikas – se nöyryytettiin, ja sitä nöyryytetään yhä.”

”Jokainen nainen on papitar, kun hän rakastaa elämää. Kun hän lumoutuu ja lumoaa sen, joka hänelle on pyhä. On jo aika naisten muistaa, mikä voima meissä piilee. Jumalatar vihaa haaskausta, ja voi kuinka usein naiset heittävätkään haaskuun itsensä.”

”Jos kärsii, eikä tee asialle mitään, tarvitsee kärsimystään.”

”Ehkä on välttämätöntä hiukan hurjastella, jos elämänsä haluaa vallata takaisin omakseen.”

”Saattoivatko vaatteet muuttaa naisen? Eivät. Mutta ne saattoivat auttaa naista löytämään itsestään uutta.”

”Niin kauan kuin pysyt pystyssä, löydät kyllä kepin, johon tukeutua. Niin kauan kuin uskallat yrittää, sinua autetaan kyllä.”

”Sitä voi tärvätä puoli elämää katsomalla aina vain siihen mieheen, joka kaikkein eniten on satuttanut”. ”Naisille niin tyypillistä. Kuvittelemme sellaista vahvuudeksi”.
”Ai kun muiden elämää pitää tärkeämpänä kuin omaansa?”
”Kaikki muu oli pyhää paitsi sinä itse, omat toiveesi epäpyhimmät kaikesta.”
”Ihmiset eivät muutu! me vain unohdamme itsemme. Ja kun löydämme itsemme taas, luulemme vain, että olemme muuttuneet. Mutta ei se ole niin. Ei unelmia voi muuttaa, vain surmata. Ja eräät meistä ovat tehokkaita surmaajia.”

”Tämä sinä olet, sielussasi väreilevät kaikki värit.”

Pieni kirjakauppa Pariisissa, Nina George

”Muistot ovat kuin susia. Ei niitä voi teljetä lukkojen taa ja toivoa että ne lakkaavat piittaamasta”.

”Aivan liian monet naiset ovat julmien, tunnekylmien miesten liittolaisia. He valehtelevat miesten puolesta. Valehtelevat omille lapsilleen. Koska heidän omat isänsä ovat kohdelleet heitä samoin. Naiset haluavat yhä uskoa, että julmuuden takana piilee rakkautta, jotta eivät tulisi hulluiksi kivusta. Mutta totuus on, ettei siellä ole rakkautta.”

”Rakastaminen on verbi… joten se tehdään. Vähemmän puhetta, enemmän tekoja, eikö?”

”Tottumus on vaarallinen, turhamainen jumalatar. Se ei salli mitään, mikä horjuttaa sen hallintavaltaa. Se nitistää kaipauksen toisensa perään. Matkustamisen halun, uuden työn toiveen, uuden rakkauden ikävän. Se estää meitä elämästä niin kuin me haluaisimme. Koska tottumuksesta emme enää mieti, haluammeko tehdä sitä, mitä teemme.”

Kirjassa oli paljon, paljon muitakin ihania ajatuksia!

Tätä kirjaa lukiessani kirjoitin:

Kun ihminen uskaltautuu kohtaamaan surunsa, itkemään jäätyneet kyyneleet ulos, hänen sydämessään avautuu tilaa uusille tunteille, uudelle elämälle.” San Agustin 2017.