Sielunsuunnitelma

Äsken juuri yksi entinen Koloristi opiskelijani soitti ja tarkensi sitä, kuinka värit tulkitaan Sielunsuunnitelmassa. Hän mietiskeli, menevätkö ne siinäkin spiraalimaisesti kuten Seitsemän Vuoden värisykleissä (kerrottu Värien Voima kirjassani).

Mutta värisyklivuodet eivät vaikuta Sielunsuunnitelmaamme. Se on kokonaissuunnitelma elämästämme, niistä voimavaroista ja haasteista, joiden kanssa synnymme tähän maailmaan. Yritän aina muistuttaa ihmisiä siitä, että vaikka elämä olisi kuinka rankkaa ja haasteellista, olemme aina ottaneet jokaista haastetta vastaavan voiman mukaamme. On vain eri asia, tunnistammeko me noita voimavarojamme. Juuri niitä voimavaroja kuten tietenkin haasteitakin valottaa Värien ja numeroiden avulla kehittämäni Sielunsuunnitelma.

Kehittämäni on kyllä vähän väärä termi, sillä aivan kuten minulle annettiin pala palalta Koloristi koulutus 7 vuoden aikana, jona sitä työstin ja kehitin, niin minulle annettiin oivallus Sielunsuunnitelmasta Australian vuotemme aikana. Silloinhan laajensin Elämän Värit kirjani Värien Voimaksi.

Kuinka tuo oivallus tuli? Minulla oli väripalettini värilasit mukana Australiassa ja ne olivat ikkunaa vasten, jolloin katselin niitä päivittäin. Joskus uudenvuoden aikaan mietin, ettei perus Koloristi väritulkintani selittänyt sitä mitä olin tehnyt siinä vaiheessa jo yli 10 vuotta. Perustulkinta selitti kyllä sen, että olin sisukas punainen joka puski läpi elämän haasteiden, työnarkomaani ja suorituskeskeinen, hyvin temperamenttinen ihminen. Vaaleankeltainen selitti ikuisen optimistin, ikuisen opiskelijan minussa ja koralli sen, miksi minusta tuli alun alkaen sairaanhoitaja ja sitten keltaisen ja punaisen avulla terveydenhuollon opettaja.

Mutta vain koralli olisi jollain tavalla voinut selittää sitä, mitä tein vuosia opettaessani valonportaita eli enkelienergiaa ja avautumiseni kanavaksi. Mutta se ei oikein selittänyt sitä analysoivaa pohdiskelijaa ja syväluotaajaa minussa. Ja se oivallus minulle annettiinkin sielunsuunnitelman myötä, kun ymmärsin että minun punaisella, korallilla ja vaaleankeltaisella olikin vastinparit.

Eihän kolikkokaan ole yksipuoleinen, joten tietenkin minä huomasin Sielunsuunnitelmani pitävän sisällään indigon, petrolinturkoosin ja turkoosin. Se oli varsinainen heureka! Valtaisa oivallus siihen, että näinhän se asia menee. Sieltä selittyi se, että kirjoitin kirjoja, maalasin, olin uudenajan viestinviejä ja opettaja.

Siksi onkin tärkeää tunnistaa omien perustulkinnan värien lisäksi myös Sielunsuunnitelmansa värit, että ymmärtää ja uskaltaa elää todeksi koko elämänsä. Elämän jonka on itse suunnitellut itselleen ennen kuin syntyi tähän maailmaan.

Olen usein sanonut että värien avulla pystyn riisumaan ihmisen kuin ihmisen ns. alastomaksi. Se pitää paikkansa, mutta valitettavan monet ihmiset pelkäävät omaan itseensä tutustumista ja etenkin sen sylttytehtaan eli lapsuudenperheen perkaamista. Kuitenkin vain rehellisyys vapauttaa ihmisen. Vain totuuden varaan voi rakentaa pysyvästi.

”Muuan ruandalainen sananlasku kuuluu, että jos kivi on näkyvissä, se ei voi vahingoittaa kuokkaa. Se taitaa tarkoittaa, että totuus voi vahingoittaa meitä vain, jos se pysyy piilossa.” Kigalin kakkukauppa, Gaile Parkin