Seitsemän Vuoden Värisyklit

Kuuntelin aikanaan, kun sosionomiksi opiskeleva tuttavani selitti päättötyönsä ideaa. Hän ajatteli lapsen seitsemän ensimmäisten vuosien olevan punaisia, seuraavat seitsemän oransseja jne. Kuuntelin sitä vähän aikaa ja tokaisin: Eihän se niin mene.

Ensimmäinen vuosi on punainen, toinen oranssi, kolmas keltainen jne. Kunnes se taas alkaa alusta. Kahdeksas vuosi on punainen jne. Samalla minulle selvisi se, mitä olin ihmetellyt väritulkinnoissa. Eli miksi ihmisten elämässä tuntui toistuvan tietty teema?

Nyt minun oma värisyklini vaihtuu piakkoin, sillä värivuosi vaihtuu syntymäpäivänä, ei vuoden ensimmäisenä päivänä, ellet sitten ole syntynyt 1.1. Tämä kulunut vuosi on ollut oranssi vuosi ja minua huvittikin, sillä tämän oranssin vuoden lopuksi ostin Human tool satulatuolin, oranssin värisen.

Seuraava vuosi elämässäni onkin keltainen ja se sopii hyvin, koska lähdemme syyskuun lopussa talvehtimaan Kanarialle puoleksi vuodeksi. Ja se tulee ratkaisemaan paljon tulevaisuuden kannalta. Jos moskiitto ongelma saadaan hoidettua ja viihdymme yhtä hyvin kuin edellisen talvehtimisen aikana, niin silloin on aika miettiä asumisratkaisuja uusiksi. Edellisen talvehtimisen aikana minä en olisi tullut pois San Agustinista lainkaan, ellei olisi ollut pakko.

Mutta nuo Seitsemän Vuoden Värisyklit ovat merkittäviä elämämme kannalta. Persoonan ja minuuden värimme kertovat sen, mitkä syklit ovat vaikuttaneet erityisen paljon elämäämme. Missä meillä on haaste? Minulla ne ovat punaisessa ja keltaisessa syklissä.

Mutta toisaalta myös kipupisteväreissä eli sinisessä ja violetissa. Kyllä niissä haastetta on ollutkin.

Tässä kuitenkin pätkä Seitsemän Vuoden Värisyklien keltaisista vuosista (kokonaisuudessaan sen voi lukea kirjastani Värien Voima)

”Kun keltainen värisyklimme on kunnossa, silloin ihminen on omassa keskuksessaan viisaasti ja arvokkaasti ilman turhaa mesoamista ja melskaamista. Tällainen ihminen myös näkee muiden arvon ja kunnioittaa heitä sellaisina kuin he ovat. Hänellä on myös realistinen käsitys itsestään ja omasta arvostaan. Hän tietää olevansa hyvä omana itsenään.

Jos oma keltainen keskuksesi on heikko, kysyt todennäköisesti kaiken aikaa joltain muulta, vanhemmiltasi, puolisoltasi tai esimieheltäsi ohjeita, kuinka mikäkin asia tehdään. Et uskalla itse tehdä päätöksiä, vaan olet hyvin epävarma ihminen. Kerjäät kiitosta ja hyväksyntää muilta kaiken aikaa tai olet pieni hiirulainen, jota on helppo käskyttää ja komennella.

Näiden itsetuntoosi vaikuttavien asioiden kanssa saat sitten takkuilla kerta toisensa jälkeen, kunnes viimein opit kunnioittamaan, arvostamaan ja rakastamaan itse itseäsi ilman, että kerjäät muiden hyväksyntää. Sen läksyn kun viimein opit, alkaa elämäsi sujua huomattavasti helpommin”.

#seitsemän #vuoden #värisyklit #keltaisetvuodet #värienvoima