Tyypillinen sinkkuihmisen symbolikieli

Muutimme maanantaina uuteen asuntoon loppuajaksi. Asunto on siisti ja valoisa, joskin siinä on puutteensakin. Astianpesukone puuttuu ja kylpyhuone on suunniteltu todella pienelle sinkkunaiselle. Mieheni, joka ei ole pieni mies, hädintuskin mahtuu sinne, eikä siellä minullekaan liikaa tilaa ole. Ja tietysti värimaailma ei ihan natsaa meidän makuumme. Siis ne mustat ja harmaat kohdat. Onneksi seinät ovat olohuoneessa valkoiset ja huonekalut siistejä ja vaaleita, mutta sitten se sinkkunaisen tyypillinen symbolikieli! Oi voi sentään!

Tämä nainen, jolta asunnon vuokrasimme, ei  ole mikään ihan nuori neito. Eikä varsinkaan mikään teini-ikäinen, josta myöhemmin lisää.

Mutta ihmettelen jälleen kerran, että miksi te rakkaat sinkut ette pysähdy katsomaan kotejanne, sen symbolikieltä ja sitä, mitä symbolikielen avulla vedätte itsellenne? Hyvä on, ihminen sokeutuu itselleen ja kodilleen. Minäkin sokeuduin aikanaan oman makuuhuoneeni kanssa. Olin sitä monesti pohtinut, että jokin siinä ei ole niin kuin pitäisi, mutta en tajunnut mikä, kunnes ystävättären tokaisu aukaisi silmäni. Tein kiireesti muutokset sinkkumakuuhuoneeseeni ja parin viikon kuluttua rakas mieheni astui elämääni.

No mikä sitten on tyypillistä sinkkusymbolikieltä tässä asunnossa? Täällä viljellään ykköstä yli kaiken. Siis 1, olen yksin, olen pariton. Yksi lamppu, yksi kynttilä, yksi koira, yksi kissa, yksi hevonen, yksi nainen. Yksi, yksi, yksi, yksin! Ja näitä tauluja, joissa on yksi kutakin, on seinät täynnä!

 

 

 

 

Tai sitten on yksi taulu, jossa on miesjoukko ja koiria. Kaikki ovat selkä katsojaan, siis ovat kääntäneet tämän asunnon sinkkunaiselle selkänsä. Onpas mukava symboli!

Tai sitten on taulu, jossa on kaksi kolmiota. Vihreä ja punainen ja välissä musta viiva, joka varmasti estää näiden kolmioiden kohtaamisen. Toisaalta, ei punaisen ja vihreän ihmisen parisuhteesta mitään tulisikaan, joten siten se on varmaankin hyvä, että jo taulu torppaa asian.

 

 

 

 

 

 

 

Ja sitten se makuuhuone! Harmaan eri sävyjä, mustaa ja hopeaa. Siis elämä on ankeaa puurtamista, harmaata. Valo on mustaa, lamput. Sängynpeitto ja tyynyt ovat hopeanharmaata, siis ikuinen kakkonen.

 

 

 

Seinällä on taulu, jossa on kolme naista, ei yhtään miestä. Ja kaiken kuorruttaa sängyn yläpuolella oleva taulu. Noh, se taulu on ainoa parisuhdetaulu. Siinä rantavedessä makaa seksikäs nuori pariskunta toisiinsa kietoutuneena. Mutta mitä lukee taulun alareunassa? Siinä lukee Teenage Dream! Siis teini-ikäisen unelma!

 

 

 

 

 

Hei haloo, jos et ole teini, niin älä hyvänen aika laita makuuhuoneeseen jotain pikkutytön teiniunelmaa jostain komeasta seksikkäästä filmitähtimiehestä. Ei aikuinen ihminen voi olla enää niin lapsellisella tasolla, eikä sellaisen unelman haahuilu ainakaan manifestoidu. Tai jos manifestoituu, niin kuinka nelikymppinen muuttuu hoikaksi, seksikkääksi, rypyttömäksi kaksikymppiseksi? Botoksilla ja kauneusleikkauksillako?

Lisäksi muistutan vielä, että punainen ja musta yhdessä eivät suinkaan kerro energisyydestä, vaan piilotetusta ja tukahdutetusta vihasta. Se taas ei todellakaan vedä puoleensa ainakaan rakastavaa miestä, mutta saa sillä varmaankin jonkun vihaisen ja katkeran tyypin riesakseen. Toisaalta, tämän asunnon omistaja ilmeisestikin kohtaa aina päättömiä miehiä, sillä niitä hän vetää puoleensa. Miehiä, joiden kanssa voi juhlia ja viettää hauskan illan, josta ei synny mitään sen pysyvämpää.

Television yläpuolella on taulu, jossa on kaksi tanssivaa paria, mutta kummankin parin miehellä pää on niin heikosti maalattu, että se ei erotu käytännössä lainkaan.

Siis naiset tanssivat päättömien miesten kanssa. Noh, jos joku on päätön, niin sellaisellahan ei äly juuri loksota tai sellainen tekee ensin sutta ja sitten ehkä vasta pysähtyy ajattelemaan. Mutta kuka ihan oikeasti haluaa parisuhteeseen päättömän miehen kanssa?

Ja tietenkin sitten kahdenistuttavan sohvan seurana on yksittäinen nojatuoli eli se kolmas pyörä. Onkohan se vaimo (siis miehen), äiti, anoppi vai joku muu, joka tunkee seuraan tai vahtii? Jaa’a, mene ja tiedä.

Mutta kaiken kaikkiaan, symbolikieli on aivan ihanan kiehtovaa. Kannattaa pysähtyä katsomaan ja tehdä oivalluksia.