Tunnemmeko todella

Tunnemmeko todella lähimpiä ihmisiä elämässämme? Vuosien kokemuksella sanoisin, että emme. Useimmiten tunnemme heistä vain persoonan eli sen takin, jonka ihminen on päällensä elämänsä alussa ottanut, johtuen perheestä, johon lapsi syntyy. Mutta millainen tämä ihminen on aidosti, minuudeltaan, se saattaa olla täysin hämärän peitossa.

Huomasin tämän jälleen, kun eräs taulujeni ostaja kertoi lastensa ja uuden kumppaninsa sanoneen, että hänen ostamansa suuri keltainen taulu oli ihan hänen näköisensä.

taulut 002

 

 

 

 

 

 

Olin otattanut naisella värit, persoona keltainen, minuus vaaleanvihreä. Joten, kyllä, perhe ja uusi kumppani tunsivat sen keltaisen ihmisen keltaisessa takissaan, mutta tuntevatko he sen todellisen herkän ja haavoittuvaisen, rakkautta janoavan vaaleanvihreän? Eivät selvästikään tunne.

Tämä ihminen on suuresta perheestä ja oppinut jo pienenä olemaan kunnianhimoinen keltainen, voitontahtoinen, joka pärjäsi isoveljien ja isosiskon puristuksissa, lisänä vielä liuta pienempiä sisaruksia. Hän vaaleanvihreänä oppi siinä myös sen, ettei hänen henkilökohtaisilla tarpeillaan ja tunteillaan ole kaikupohjaa, koska aina oli muita, jotka olivat enemmän hoivan ja sylin tarpeessa tai vahvempia saamaan sen.

Mutta lähinnä minua surettaa se, että ihmiset eivät ikääntyessäänkään ja silloinkaan, kun on menossa jo ties kuinka mones uusi parisuhde, uskaltaudu tai nöyrry katsomaan sisäänsä. Jollemme itse tunnista omaa minuuttamme ja kuori sitä esiin, anna todelliselle itsellemme tilaa olla ja hengittää, eivät sitä tee muutkaan.

Ikävä juttu vain on se, että parisuhde, jossa on alun alkaen ihastuttu juuri tuohon persoonan takkiin, ei ihmisen aitoon minuuteen, kokee pääsääntöisesti aina haaksirikon. Ihminen ei kuitenkaan aina voi elää niin, ettei todellinen minuus paljastuisi. Ja kun kumppani on ihastunut juuri tuohon kuoreen, ei meihin itseemme, syntyy tyytymättömyyttä. Mahdollisesti kumppani on vallan närkästynyt siitä, että toinen on muuttunut. Tai sitten alkaa järjestelmällinen muokkaaminen ja vaatimus siitä, että toisen on muututtava ja oltava tietynlainen. Silloin, kun rakastumme ihmisen todelliseen minään, näin ei käy. Silloin ihminen myös hyväksyy ja rakastaa sitä takkia, jonka kumppani on päälleen pukenut selvitäkseen elämän puristuksessa.

Tämän kelta vaaleanvihreän ihmisen kohdalla mielenkiintoista oli, että hän valitsi myös kolme Kevään vihreää sarjan pikkutauluani, jotka ovat hänen todellisen minänsä ilmentymiä väriensä puolesta.

galleria 005

 

 

Samoin Ilopillereistä hän valitsi arvelematta heti vaaleanvihreän. Toivon koko sydämestäni, että hän uskaltautuisi herkän vaaleanvihreän oman itsensä äärelle ja alkaisi kuunnella sydäntään.

20160330_172046

 

 

 

 

 

 

 

Mutta oli mielenkiintoista jälleen havahtua pohtimaan sitä, että emme todellakaan tunne läheisiemme sisintä. Äitini antoi minulle nuorena tyttönä lehdestä leikkaamansa runon, esittäen asian siten, että se kuvasi minua. Oivalsin tämän taulujen ostajan myötä sen, että äidistänihän tuo runo puhui. Hän vain käänsi sen niin, että kyse olisi ollut minusta. Todellisuudessa meistä kahdesta juuri hän oli tuo hirsimökki, jonka seinät tapetoitiin kerta toisensa jälkeen. Minä en ole koskaan tuntenut minkäänlaista sielujen sympatiaa harmaisiin hirsimökkeihin. Minä voisin pikemminkin sanoa, että olen mansardikattoinen puuhuvila, sellainen, joita on vaikkapa Hangossa. Eli sellainen pitsihuvila torneineen ja terasseineen. Tai kartano, jonka yritin muuntaa hirsimökiksi kelvatakseni äidilleni. Eli yritin muuntaa sisintä minuuttani, että olisin tullut hyväksytyksi, sillä mitäpä muuta lapsi voi?

Mutta siitä tullaan jälleen siihen, että vain olemalla rehellisiä itsellemme, heijastamme oikeaa väriämme myös ympäristöömme. Silloin vedämme puoleemme toisen samanlaista väriä heijastavan, jolloin syntyy harmonia eikä ristiriita, joka vääjäämättä syntyy keskenään riitelevistä väreistä. Punaisesta ja sinisestä on erittäin vaikeaa saada harmonista parisuhdetta, sillä tuli ja vesi ovat täysin erilaisia elementtejä. Mutta koska ne ovat toistensa kipupisteitä, houkuttelee tämä väri helposti puoleensa. Onnellisen parisuhteen aikaansaamiseksi tilanne on kuitenkin hyvin vaativa, lähinnä mahdoton, mutta karmallisesti tietenkin otollinen kasvaa ihmisenä. Ja saattaahan joskus näistä väreistä syntyä harmoninen violetti parisuhde. Kaikkihan on aina mahdollista.

Tyhjennysmyynnissä on muutenkin ollut hauska havainnoida ihmisten reaktioita. Suhtautuminen Donna Colorata tauluihini paljastaa heti ihmisen suhteen naiseuteensa ja naisiin. Jos ihminen pitää niistä, on hänen naiseutensa mitä ilmeisimmin melko hyvällä tolalla. Mutta kuulin myös kommentteja, että ne ovat katsojan mielestä kauheita ja näin katsoja paljasti heti oman suhteensa naiseuteensa. Nimenomaan naisfiguuri taulussa inhotti joitakin ja se juuri onkin paljastavaa. Mutta niinhän värit ja symbolikieli aina tekevät. Siksipä ne ovatkin niin mielenkiintoisia. Joten katsopa värikkäitä naisiani. Mikä on rehellinen ensi reaktiosi? Jos se on negatiivinen, on aika miettiä: Miksi? Mitä naiseudellesi on tehty sellaista, että torjut naisellisen naisen itsestäsi. Jos reaktiosi on positiivinen, niin Onneksi olkoon! On mahtavaa olla suomalainen Nainen.

20160725_100005