Kun elämä pysäyttää

Maailmankaikkeudella on aina keinonsa saada ihminen pysähtymään. Jos ei hyvällä, niin sitten pahalla tai sitten oikein pahalla. Valintahan on aina meidän. Muistan aikanaan Seppo Tanhuan laatimasta sisäinen soturi kartastani, kuinka siellä luki: Elämä ajaa sinutkin omalle kaukalollesi, jollei pahalla, niin sitten tosi pahalla. Ja niinhän siinä kävi. Ja koska olen kovapäinen, niin nuijalla tuli päähän että kolina käy, eikä vain kerran vaan kahdesti. Toisella kertaa sentään tajusin herätä.

Nyt hiljennyin miettimään jälleen elämää ja sitä, kuinka se pysäyttää. Ystäväni kysyi minulta eilen, olinko kuullut tuntemamme ihmisen äidin kuolleen aggressiiviseen syöpään hyvin lyhyessä ajassa. Siinä sitä sitten pähkäilimme. Samana iltana soi puhelimeni, ja ihminen, jonka tunnen, mutta joka ei kuulu lähipiiriini, soitti. Hän kertoi sairastavansa munasarja syöpää, joka oli levinnyt kaikkialle. Keskus-Sairaalasta oli sanottu että sinne ei ole enää mitään asiaa, saattohoito on seuraava. Kohtelu sai minut hiljaiseksi, sillä olenhan kuitenkin pohjakoulutukseltani terveydenhuollon ihminen. Mietin, että tähänkö meillä on ihan oikeasti tultu? Edes ravintoliuoksia naiselle ei annettu, vaikka hän ei kyennyt syömään eikä juomaan. Nainen totesikin, että jos ei syöpä tapa, niin kuolee nälkään.

Ei tämä ihminen odottanut että minä ihmeparantaisin hänet. Ihme vaatisi valtavan vihan, katkeruuden ja loukkausten purun ja tuskin ihmisellä, joka on luokiteltu lääketieteen puolella toivottomaksi tapaukseksi, on siihen voimavaroja. Itsensä perkaaminen on nimittäin kovaa työtä. Jos on kipujen kourissa, nälkäkuoleman partaalla ja kuivumistilassa, tuskin silloin on enää voimia miettiä elettyä elämää ja päästää irti koetuista kauheuksista. Nainen itse kyllä tajusi kaiken juontavan juurensa lapsuudesta asti koettuun kauheuteen, jota hän oli yrittänyt kyllä purkaa, mutta kuten lopputuloksesta näkee, huonolla menestyksellä.

Syöpähän on nykypäivän kannibalismia. Siinä omat solut kääntyvät ihmistä vastaan. Syövät tilan terveiltä soluilta ja saastuttavat ihmisen syöpäsoluilla kauttaaltaan. Mutta miksi näin tapahtuu. Hiroshiman tai Tsernobylin aiheuttamat säteilysyövät ovat asia erikseen, tai muut, joihin on selkeä syy, kuten vaikkapa tupakka. Oikeastaan voi sanoa, että kaikkien sairauksien takana on kolme syytä: viha, pelko ja rakkaudettomuus. Ja loppuviimeksi kaiken takana on rakkaudettomuus. Nämä tunteet aiheuttavat negatiivisen olotilan elimistöömme, niin mieleemme kuin kehoomme ja kaikkeen toimintaamme. Katkeruus on kalvava syöpäläinen joka sairastuttaa ja katkeruus on hapanta, kuten viha, pelko ja rakkaudettomuuskin. Hapan elimistö, hapan ihminen sairastuu. Kaikkien tulehdustautien perustana on kehon liiallinen happamuus ja yleensä länsimaissa silloinkin, kun ei vielä olla varsinaisesti sairaita, keho on joka tapauksessa hapan, kun sen kuuluisi olla emäksinen eli tasapainoinen, iloinen ja hyvinvoiva.

Kuten kirjojani lukeneet ja kursseillani tai luennoillani olleet tietävät, minä en todellakaan usko henkiseen höppelis pöppelikseen, jossa elämän moskakasojen päälle laitetaan violetti henkisyyden matto ja sitten istutaan sen päälle tyyriisti lootutasennossa meditoimaan ja parantamaan maailmaa. Viha, pelko, katkeruus ja rakkaudettomuus eivät sillä konstilla häviä, mutta voihan siinä itseään tietenkin jymäyttää. Moskat elämästämme eivät häviä sillä, että ne lukitaan kaappiin ja ollaan, niin kuin niitä ei olisikaan. Ne ovat olemassa niin kauan, kunnes ne on siivottu pois. Vai tulevatko likaiset astiasi pestyksi, huushollisi siivotuksi ajatuksen voimalla? Minun eivät ainakaan tule. Mieheni kyllä sanoo, että meillä on taikakaappi. Hän laittaa likaiset vaatteet sinne ja vähän ajan kuluttua ne ilmestyvät pestyinä ja silitettyinä vaatekaappiin. Jaa’a, mutta siinä välissä on kyllä Ilona, joka heilauttelee konkreettisesti taikasauvaa.

Mutta palataksemme syöpään, jouduin oikein pysähtymään. Tyypillisestihän minulla alkoi risteillä miljoona hyvää ehdotusta ja auttamiskeinoa päässä. Hyvä etten jo tarjoutunut pitämään yksityisiä vihan purku sessioita. Jouduin oikein ottamaan itseäni niskasta kiinni ja miettimään, miksi minä aina olen heti valmis ryntäämään punaliput liehuen apuun, pelastamaan ihmisiä, jotka eivät itse ole valmiita todellisuudessa tekemään omaa osuuttaan. Siinäpä oppiläksyä kerrakseen. Olen saanut sen niin monta kertaa tuta, että muiden taakkojen kannosta ei seuraa itselleni mitään hyvää. Päinvastoin, se kalahtaa aina lopulta omaan nilkkaani.

sitruunaa 002

Annoin kuitenkin puhelimessa ohjeeksi aloittaa elimistön happamuuden kääntämisen emäksiseksi sitruuna-ruokasooda-vesi seoksella. Sain illalla sitten viestin että se saa hänet voimaan huonosti. Kaikki varmasti saa silloin, kun ei viikkokausiin ole voinut syödä mitään. Myös alitajunta vastustaa aluksi parannusyrityksiä, sillä kuten nainen sanoi, hän ei voi niellä mitään, kurkkuun nousee tulppa. Tähän sanoisin että miksi nousee? Se nousee siksi, että elämä on nielettänyt niin paljon kaikkea pahaa, että mitta on täynnä. Mitään ei mene enää alas, ei edes ravintoa, jota ihminen pakostakin tarvitsee.

Silloin pitäisi alkaa konkreettisesti purkaa nieltyä moskaa. Piirtäminen ja maalaaminen on hyväksi, kirjoittaminen purkaa, huutaminen ja hetkellinen kiroileminen kurkku suorana purkaa nieltyä moskaa ulos. Kun vanhaa on purettu näin ulos, voi ottaa tilalle parantavaa nestettä lusikallinen kerrallaan. Ja piirtäminen ja maalaaminen ei suinkaan tarkoita mitään sieviä kukka-ja perhos juttuja, vaan että värit ”oksennetaan” raivolla ulos paperille. Ne on syytä tuhota sen jälkeen, samoin raivokirjoitukset. Silloin poistaa nämä asiat konkreettisesti elämästään. Auttaako yksi kerta? Ei todellakaan. Niitä voi tarvita lukemattomia.

Olen nähnyt ihmisen, joka alkoi käydä luonnossa huutamassa nielemiään loukkauksia ulos, laihtuneen useita kiloja pelkästään huutamalla. Hän kävi kuukauden ensin huutamassa, joka ei aluksi ollut helppoa ihmiselle, joka ei ääntään ollut koskaan korottanut. Sitten hän itki kuukauden sen perään. Meillä on erilaisia keinoja, joilla voimme purkaa vihakuormaamme. Se mikä sopii yhdelle, ei sovi jollekin toiselle.

Mutta samalla kun puramme tunteitamme, on aika muuntaa myös ajatuksiamme itsestämme, elämästämme positiivisiksi ja rakastaviksi. On aika oppia olemaan rehellinen itselleen ja tunteilleen. Mutta tunteiden purun lisäksi meidän on otettava vastuu myös kehomme hyvinvoinnista, sillä se on mielen peili. Jos kehomme sairastaa, on aika katsoa, mikä mieltämme painaa. Molempia pitää hoitaa rakkaudella samanaikaisesti, että saavutamme onnellisuuden, terveyden ja hyvinvoinnin. Pitäessämme rakkaudella huolta itsestämme, olemme antaneet alitajunnallemme viestin rakastamisesta ja arvostamisesta. Tiedät olosi ja elämäsi kohenemisesta, että olet oikealla tiellä! Rakkautta päivääsi!